Tämän on kyllä huomannut omista kokkaretutuista; yksi lähti jo sille linjalle, että sukupuolivähemmistöjen pelkkä olemassaolo on “kärjistävää” ja että lihaa syövää valkoinen hetero on kirjaimellisesti vainotuin “vähemmistö” – ihan epäironisesti. Toivoipa jo että kaikki vähemmistöt yksinkertaisesti katoaisivat jotenkin taianomaisesti, ei ilmeisesti kehdannut vielä julkisesti unelmoida mistään Endlösungista.

Persututtuja on nykyään enää todella vähän, ei ole puolin eikä toisin ollut kauheasti intoa olla tekemisissä enää toviin, tämmönen sateenkaareva hörhö kun olen ja heillä mielipiteet olleet jo tovin sitä luokkaa että mulla ei tartteisi olla ihmisoikeuksia lainkaan

  • ananas@sopuli.xyz
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    7
    ·
    5 months ago

    Musta on hyvin surullista et sivistysoikeisto on vaan kadonnu aika pitkälle. Niitä oli jonkun verran omassa kaveripiirissä ja vaikka meikäläisestä ei ihan hirveen helposti oikeistolaista saakkaa, niin niitten kans tuli ihan hyvin juttuun ja vaihteli ajatuksia. En oo seurannu mitä niille nykyää kuuluu ku tiet vei eri suuntiin yliopiston jälkeen. En tiiä onko sille porukalle olemassa enää oikein semmosta edustavaa puoluetta, tuntuu et roleksipersut on ottanut Kokkareissakin aika paljon kenttää. Mut eipä tota oo kyllä oikein itellekkää puoluetta tällä hetkellä.

    Sitten toisaalta taas kyllä ihan mielenkiintosta ollu kattoo ku pari kaveria jotka ei sinänsä ole vaihtanut poliittisia ajatuksiaan tippaakaan on siirtyny vaan puoluekannassa vasempaan suuntaan kun puolueet valuu oikeelle.

    • pimeys@lemmy.nauk.io
      link
      fedilink
      suomi
      arrow-up
      5
      ·
      5 months ago

      Joskus nuorena tuli puuhasteltua kokoomusnuorissa ja parin sitsikerran jalkeen kavi selvaksi etta sivistys on tasta porukasta kaukana. En tuon jalkeen enaa pariin vuosikymmeneen ole edes ajatellut aanestavani Kokoomusta.

      • ananas@sopuli.xyz
        link
        fedilink
        suomi
        arrow-up
        4
        ·
        edit-2
        5 months ago

        Joono, näillä kavereilla ketkä silloin sivistysoikeistoa edustivat oli jo silloin (~20 vuotta sitten) pelko siitä hetkestä kun Kokoomusnuorista tulee Kokoomuslaisia.

        • pimeys@lemmy.nauk.io
          link
          fedilink
          suomi
          arrow-up
          3
          ·
          5 months ago

          Jeps. Muistan kun ruokapöydässä puheenjohtaja taputti käsiä, ja samalla hetkellä pöydän kaikki naiset nousivat ylös tarjoilemaan miehille juomaa. Jo nuorena tämä jotenkin oli kuvottavaa…